7/31/2011

Mätsärit



Eilen oltiin Hillan kanssa ekaa kertaa mätsäreissä. Emäntää jännitti, kun oli eka kerta meille molemmille, mutta jostakin se on aloitettava! Ja mätsärit ovat muutenkin hyvää harjoitusta oikeita näyttelyitä varten.

Aloitin Hillan puunauksen jo perjantai-iltana pesemällä ja harjaamalla sen. Täytyy sanoa, etten ala pesemään Hilla seuraaviin koitoksiin, jollei ole aivan pakko! Harjaus kyllä varmastikin riittää. Ei sitä olisi nytkään tarvinnut pestä, mutta pätin kuitenkin tehdä senkin ihan totuttelumielessä. Siinä pesun jälkeen vielä harjasin sen läpikotaisin ja avasin takkuja, mitä pesun jälkeen oli tullut.

Lauantaina lähdettiin sitten Hillan ja Teijan, joka oli lupautunut kaveriksi ja kuvaajaksi tuolle päivälle, vähän yli 12 ajaan Kokkolaan päin. Ilmottautuminen alkoi yhden aikaan, joten kiirettä ei ollut. Mätsäripaikka oli Postin terminaalin pihassa ja oltiin joskus vartin yli yksi paikalla. Hilla ei tiennyt oikein miten päin olisi ollut, kun paikalla oli sen verran paljon ihmisiä ja saman verran koiria. Mutta pian se tottui siihen, että ihmisiä ja eläimiä hääräsi ympärillä. Ainoa, mikä tuotti ongelmia, oli lämmin ilma. Hillalla oli kuuma eikä varjopaikkaa tahtonut löytyä, kun parhaat paikat oli jo viety. Lyöttäydyttiin sitten istuun rekan eteen, missä meille seuraa piti muutama pinseri ja omistajat.
Nähtiin myös toinen keeshond, Lumi Eswoodin kennelistä. Lumi oli SIN 1. Onnea Lumi ja omistaja! Harmittaa jälkikäteen, kun ei puhuttu enempää Lumen omistajan kanssa, mutta veikkaan että nähdään heidät myöhemmin uudestaan.

Meijän vastapari

Kolme tai neljä paria esiintyi ennen meitä. Ihan hyvä toisaalta, näki vähän miten homma toimii. Sitten olikin jo meidän vuoro. Ensin tuomari vähän tutustui koiriin, jonka jälkeen mentiin kehän ympäri. Sen jälkeen yksitellen edestakaisin. Hilla pärjäsi hyvin ja jaksoi ihan hyvin keskittyä. Hilla sai punaisen nauhan ja pääsi punaisten kehään. 
Sinisten kehä oli ennen punaisia, ja kuten aikasemmin mainitsin, Lumi-keeshond Pietarsaaresta voitti sinisten kehän. Sitten tulikin punaisten vuoro. Punaisen nauhan saaneita oli noin kymmenkunta kehässä. Ensimmäinen juoksu kehän ympäri meni kohtalaisesti, mutta sen jälkeen Hilla ailkoi hermostua ja keskittyminen herpaantui. Lopulta tuomari tuli kättelemään ja Hilla sai kehuja ekasta kerrasta. Lopputulos, Hilla PUN 6. Näin lähdettiin sitten pitserian kautta kohti kotia.


Ensimmäiseksi mätsäriksi Hilla pärjäsi hyvin. Mutta itselle muodotui pieni epäonnistumisen tunne mätsäreiden loputtua. Huomaa taas, kuinka perfection luonne nousi pintaan. Eihän sitä voi odottaa, että heti ekalla kerralla sitä voitetaan, kun kokemusta ei ole ja Hilla vielä niin pieni. Lievä katkeruus tuli kuitenkin, kun näki kuinka hyvin kanssa kilpaillut keeshond keskittyi kehässä ja ravasi nätisti omistajansa vieressä. Itselle tuli se tunne, etten osaa kouluttaa Hilla oikein. Miten sen saa seisomaan nätisti kehässä ilman, että tuputan namia suoraan nenän edessä? Heti, kun namin siirtää kauemmaksi nenän edestä, Hilla istuu. Miten saan sen ravaamaan nätisti vierellä ja pitämään katsekontaktia? Laitoin odotukset liian korkealle ja putosin kovaa alas, ja nyt olo on sellainen ettei oikein tiedä, miten tästä osaisin jatkaa ja parantaa sekä Hillan että omani suoritusta.

4 kommenttia:

  1. Voi Sini :D harjotusta vaan ja kärsivällisyyttä, älä ny tommosesta ahistu, Hilla on vielä niiiiiin pieni! Sillä on vielä paljon aikaa reenata ja se saa vielä pitkään ikänsä puolesta anteeks käytöstä ja sitä ettei jaksa keskittyy. Mätsäreitä ei muutenkaa saa ottaa liian tosissaa eikä mun mielestä palkintohakusesti, vaan nimenomaan kokemusta haetaan ja mulle on aina voitto kun Chino vaan käyttäytyy nätisti, oli nauhan väri ja sijotus ihan mikä tahansa. Kärsivällisyyttä ja ilosuutta hommaan vaan :)

    VastaaPoista
  2. Mä tiedän, että tää on ihan typerää ja ihteäki otti päähän myöhemminm,et mitä mä tommosesta alan ahistuu ja murehtiin :'D Ja ihan oikeasti tuo eka mätsäri meni Hillan osalta iha helvetin hyvin! Emännässä vika, ei koirassa :D Oi joo, ja kyllä mä varmaan olenkin menossa sinne Kokkolaan ens viikolla. Pitää vain lähtiä töistä vähä aikasemmin että kerkiää harjata Hillan kuntoon :DD

    VastaaPoista
  3. Heei tuohan meni hyvin! Oisit nähnyt meidän ekat mätsärit, Dooris meni ihan paniikkiin, vilkuili ympärilleen, nojas minuun, ei antanut katsoa hampaita jne.. :D Pian se kuitenkin rauhottu ja seuraavissa näyttelyissä meni jo tosi hienosti. Kyllä se pikkuhiljaa siitä!
    Tuosta katsekontaktista, en kyllä tiedä onko se rotukohtaista, mutta ainakaan useimmilla roduilla se ei ole niin tärkeää, ainakin niin oon käsittänyt. Mutta toki jos koira ottaa katsekontaktia, niin ei se varmaan pahaksikaan oo. Onnea hyvästä sijoituksesta! :)

    VastaaPoista
  4. Ei se kontakti ihan pakollinen mun mielestä ole, mutta se helpotta kummasti tuota kehässä olemista kun koira keskittyy vain sinuun eikä muuhun. Näin ainakin itse oletan :)

    VastaaPoista